Sähkötupakka & Tupakoinnin lopettaminen


Sähkötupakkakaupat

Olen itse käyttänyt pääasiassa kahta sähkötupakkakauppaa; TotallyWickedia sekä iVapour-Elixiria. Molemmat myyvät mielestäni pääosin laatutavaraa ja postikulut ovat muutaman euron luokkaa. Lisäksi paketit saapuvat jopa alle viikossa kotiovelle. Aikoinaan vuonna 2008 ostin ensimmäisen sähkötupakkani Jantylta. Legendaarinen Janty Kissbox oli loistava vehje. Seuraava sähkötupakkani oli NJOY:n tupakka, eikä valittamista ollut siitäkään. Paitsi korkeat hinnat.

Eniten olen viime aikoina käyttänyt iVapour-Elixiriä. Kaupasta olen tilannut oman BB Bullet – sähkötupakkamodini, jota tykkään käyttää. Suuren akkukestävyyden lisäksi laite on vankkaa tekoa eikä mene rikki. Aion tulevaisuudessa kokeilla suurempitehoisia paristoja, joiden on sanottu tuottavan aivan mahtavat höyryt! iVapour-Elixir myy mielestäni myös varsin laadukkaita nesteitä jotka taitavat olla pääasiassa Dekangin nesteitä uudelleen brändättynä. Olen myös tykästynyt kaupan omaan Mentholiin joka vastaa yllättävän paljon aiemmin polttamaani vihreää Kenttiä.

Muutaman kerran olen myös tilannyt TotallyWickedistä. Tämän kaupan ehdoton posiitivinen puoli on sen laaja makuvalikoima. Itse en tosin pitänyt kaikista mauista, esimerkiksi Red Bull oli makuuni turhan imelä eikä vastannut imitoitavaa makua. Lisäksi Totallywickedin käyttämä pipetti e-nesteiden annostelussa ei ole mielestäni kovin kätevä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kauppa kuitenkin.

Muista kun tilaat e-nesteitä, että voit Eta-alueelta tilata nikotiinivalmisteita kolmen kuukauden itselääkinnällistä käyttöä varten. Tämä tarkoittaa noin 5-10 putiloa. Enempää ei kannata tilata, sillä ne jäävät tulliin ja saatat saada syytteen lääkeainerikkomuksesta.


Kuukauden tupakkalakossa

Jiihaa! Tänään tulee kuukausi siitä, kun lopetin tupakoinnin. Neljä viikkoa sitten eräiden ug-aamubileiden jälkeen poltin tietämättäni viimeisen tupakan ja herättyäni päätin alkaa taas käyttämään aiemmin ostamaani sähkötupakkaa. Näin jälkikäteen mietin, että miksi ratkesin ja olipa typerää, koska aiemmasta täydellisestä savuttomuudestani oli kulunut jo lähes puoli vuotta. Pahinta mahdollista itsensä pettämistä on ajatella polttavansa ainoastaan humalassa. Tämä ei TOIMI! Edellinen tupakkalakkoni päättyi siihen, että päätin polttaa muutaman silloin kun juon. Aamulla sitä mieli haluaa polttaa rentouttavan krapula-aamun savukkeen ja loppuen lopuksi sitä huomaa polttavansa koko ajan. Omalla Bullet – sähkötupakalla (suosittelen, ei näytä tupakalta ja on tavallisia e-savukkeita kookkaampi, mutta akkukestävyys on voittamaton!) olen ollut savuttomana kuukauden. Luulen kyllä vielä joskus retkahtavani, mutta kieltämättä sähkötupakka tuo monia samanlaisia hyviä ja koukuttavia olotiloja mitä tavallinen savuke. Sähkötupakasta saa yllättäen paljon enemmän nikotiinia mitä tavallisesta tupakasta. Se myös tarjoaa sosiaalisiin tupakkataukoihin tekemistä ja mahdollisuuden liittyä tupakkarinkiin. Tosin höyryn vaporisointi tupakkakopissa ei ehkä kovin järkevää ole passiivisen tupakoinnin ja hajun takia, mutta enää et ole se tylsä tupakoimaton, joka jää vahtimaan muiden juomia baarissa tupakkatauon ajaksi.

Huima määrä nikotiinia joka riittää keskisuuren yläasteen tarpeisiin

Suosittelen sähkötupakkaa hankkiessa kiinnittämään huomiota akkukestoon. Mikään ei saa ostamaan lähimmästä rautakirjasta askillista savukkeita kuin sähkötupakan akun loppuminen. Bulletissa mukana tulee kaksi ladattavaa sormiparistoa jotka kestävät usean päivän verran höyryttelyä.


Tupakkalainsäädäntö sai minut ratkeamaan

Tilasin keväällä itselleni brittiläisestä Elixir – verkkokaupasta Bullet – sähkötupakan joka sitten vei sydämeni ja piti visusti erossa noista aiemmin välttämättömistä ja päivää mukavasti rytmittäneistä savukkeista. Kuitenkin kiitos Suomen typerän lainsäädännön, sorruin taas polttamaan koska tuotteeni jäivät tulliin!

Vaikka olen aina pitänyt savukkeista enemmän kuin sikareista, löysin vuosi sitten todellisen huipputuotteen; kiinalaisen Ryuanin disposable e-cigarit eli “kertakäyttöiset” sähkösikarit. Ne näyttävät sikareilta, niiden kurkkutuntuma on hyvin sikarimainen ja ne maistuvat taivaalliselta! Harmi vain että niitä saa ainoastaan Kiinasta. Kävikin sitten niin että viisi kappaletta sikareita, yhteisarvoltaan 90 euroa jäivät tulliin koska Suomen lainsäädännön mukaan Eu-alueiden ulkopuolelta ei saa tilata nikotiinivalmisteita. En sitten tiedä poltellaanko niitä sikareita tullissa vai ovatko jo heittäneet pois, mutta kyllä harmittaa. Tästä harmistuneena sitten aloin tupakoimaan taas koska vähissä varoissani minulla ei ollut varaa tilata nesteitä omaan bullettiini britanniasta. Voikin kysyä että mikä järki nykyisessä lainsäädännössä on? Kyseessä on täysin sama tilanne kuin suomenruotsalaisilla, jotka ovat taistelleet nuuskan puolesta jo vuosikymmeniä. Miksi tupakkaa vähemmän haitalliset korvikkeet täytyy asettaa kuluttajien ulottumattomille? Helppo vastaus olisi tietenkin sanoa tupakkayhtiöiden lobbaavan päättäjiä mutta todennäköisesti kyseessä on ahdasmielinen ajatus siitä, että mitään muita “päihteitä” ja nautintoaineita ei tarvita koska meillä on jo kessu ja kalja.

Satsi vanilja liquidia on nyt tilattu briteistä. Toivottavasti tulevat muutaman päivän sisällä.


Sähkötupakka ja maut

Jos tupakoit, poltatko joko normaalia punaista, sinistä vai vihreää? Jos sähkötupakoit, poltatko toffeeta, kuubalaista sikaria vai kenties mutakakkua? Kyllä, sähkötupakoiden nesteiden makuja on satoja. Tottakai kaikki perusmaut, kuten se normaali tupakka sekä menthol ovat vahvasti edustettuna. Mutta miltä kuulostaisi poltella seuraavia nikotiinillisia makuja; Hypnotic mist, French toast, Cappuccino, Coca-Cola tai vaikkapa purkanmakuista tupakkaa? Olen itse tilannut Elixirin kautta(suosittelen!) seuraavia makuja:

  • Menthol – Erittäin hyvä ja paras menthol!
  • French Pipe – Ihan jees, tosin en tiedä miltä ranskalainen piippu maistuu.
  • Vanilla – ei maistu vaniljalta ja saa minulle aivan kaamean hikan jostain syystä.
Tämän lisäksi olen tilannut italialaiselta FlavourARTilta makuja. FlavourART tekee pääasiassa keinotekoisia makuja, joita voi käyttää ruoanlaitossa mutta nykyään heillä on myös E-Liquid kauppa, josta voi tilata nikotiinillisia makuja.
Tässä testaamiani tuotteita:
  • Cigar – ehkäpä paras cigar-maku. Täyteläinen ja tulee isossa pullossa!
  • Tilasin nikotiinitonta ainetta sikarin makuisena. Maku oli omituinen ja aineen sanottiin vaikuttavan samalla tavalla aivoissa kuin nikotiinin, mutta se ei aiheuttaisi riippuvuutta. Toimi kohtalaisesti, mutta en ikinä saanut selvyyttä että mitä tuote sisälsi. Spooky :o

Myrkkyä kansalle

On alkanut kulumaan jo tovi siitä kun sähkötupakoiden myynti kiellettiin Suomessa lainsäädännöllisin menetelmin. Omasta mielestäni koko asia on ollut alunperinkin ihan naurettavaa pelleilyä. Suomessa on suu vaahdossa selitetty iät ja ajat siitä, miten haitallista tupakointi on kansanterveydelle ja kuinka valtio kiristää jatkuvasti toimia sen lopettamiselle. Hyväksi todettu tupakan korvaava tuote, ja heti läimästään koko homma lähes rikolliseksi toiminnaksi. Onko tässä nyt mitään helvetin järkeä?

Sähkötupakat päästävät läpi ainoastaan nikotiinin, sillä savu itsessään on vain vesihöyryä. Kaikki pääosin itsensä sekä muiden terveydelle haitalliset aineet kuten terva ja savu eivät siis kuulu tämän tuotteen toimintaan. Nikotiini itsessään ei ole sinänsä vaarallista, vaikka aiheuttaakin voimakasta riippuvuutta. Tupakoinnissa kuitenkin pääosin on kyse siitä riippuvuudesta, että tietyissä tutuissa tilanteissa kädessä pitää olla jotain, joku pötkylä sormien välissä mistä sauhutella. Sähkötupakka toimisi siis tähän tarkoitukseen aivan täydellisesti! Purkat ja laastarit sisältävät samat nikotiinit, mutta niissä fiilis ei tietystikään ole sama. Monelle tupakoitsijalle sähkötupakan laillinen ostaminen voisi olla hyvinkin se paras ja ainoa tapa vieroittaa itsensä pois tupakoinnista.

Tullilta kysyttäessä vastaus on hyvin suora ja yksiselitteinen, eli sähkötupakoiden tilaaminen Suomen ulkopuolelta on laitonta, joten usealta suomalaiselta jää sellainen sitten tilaamatta. Tullivirasto tarkkailee armotta näiden tuotteiden tilaamista, sekä vainoaa jokaisen lakia rikkovan heti jos sähkötupakka tulliin jää kiinni. Hauskaa todella on se, että ennen kuin asiasta oli noussut haloo, niin ketään koko asia tuntunut edes kiinnostavan. Nyt jo sähkötupakan omistavia henkilöitä syytetään rikoksella, kun tuote heillä jo on, sekä mahdollisia nikotiinipatruunoita haluttaisiin tilata käyttöön lisää. Koko laki tuntuu niin naurettavalta, resurssien tuhlaamiselta johonkin sellaiseen, mitä ei edes kovin tehokkaasti voida lopulta vahtia.

Taidankin tästä siis enemmittä puheitta marssia lähimpään kioskiin mistä tätä kansalaisia tappavaa myrkkyä saa ostaa, ihan laillisesti ja vielä ilman reseptiä.


Kokemuksia sähkötupakoinnista

Olen nyt tuolla silver bulletia käyttämällä vähentänyt tupakoimistani huomattavasti. Arjet olen yleensä polttamatta, ja ainoastaan viikonloppuisin, jos lähden baareihin, ostan viikonloppuaskin. Todella tehokashan tuo sähkötupakka on, ja joskus oikeaa tupakkaa polttaessani kaipaan sähköröökin kevyttä ja raikasta höyryä. Täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä se oikeakin rööki maistuu, joskus vähän liian hyvin. En mitään rationaalista syytä näe sille, miksi poltan satunnaisesti oikeaa tupakkaa vieläkin. Kyseessä lienee niin pinttinyt ja vuosia jatkunut intuitio ja tapa, ettei siitä koskaan täysin eroon pääse. Sääli, mutta toisaalta olen huomannut että tupakointitapani ovat muuttunut. Harvemmin poltan enää yksin.

Nykyään haluan yhä enemmän ja enemmän tupakkaseuraa. Sähkötupakka ei tuota tarvetta jotenkin osaa tyydyttää. Ensinnäkään tunnen oloni oudoksi muukalaiseksi jos tuota höyrystintä menen röökipaikalle tupruttelemaan. Toisaalta en tiedä milloin lopettaisin. Joskus olen saanut lieviä yliannostuksia nikotiinista kun olen sitä joko polttanut liikaa tietämättä milloin lopettaa tai joskus olen myös saanut “mehut suuhuni” eli tuota e-liquidia on mennyt filtterin läpi suuhun, jolloin olen oikeasti pelästynyt ja huuhdellut suutä kraanan alla varmaan 10 minuuttia. Mutta joo voin kyllä suositella, että siirtyy ainakin 70% tupakoinnista hoitamaan sähköisesti. Ehdottomuus ei ole hyvästä ja voikin pahimmillaan johtaa pahaan ratkeamiseen. En itse enää kaipaa tupakkaa päivittäin, säästetään ne oikeat savukkeet oikeita hetkiä varten :)


Silver Bullet – Sähkötupakoiden kuningas


Valtavan kokoinen, jäätävän tyylikäs ja hervottoman akkukestävyyden omaava amerikkalainen Silver Bullet on mahtava näky. Koko sähkötupakkateollisuuden kummajaisessa ei muovia ole. Kaikki osat vaihdettavaa patruunaa lukuunottamatta ovat jämäkkää lentokonealumiinia. Laite onkin kiinalaisia muovisia tupakoita suorituskykyisempi eikä edes pyri näyttämään oikealta savukkeelta. Laitetta voi tilata joko englantilaisesta tai amerikkalaisesta verkkokaupasta, ja erikoista on ettei valmiita paketteja ole vaan jokainen voi koota oman kustomoidun Silver bulletin. Valita voi joko eri akkujen lisäksi myös atomisaattoreiden väliltä. Laite tukee 501 – atomisaattoreita, mutta nettikaupasta ostettavalla välikappaleella laitteeseen voi kytkyeä lähes minkä atomisaattorin tahansa. Laitteeseen voi hankkia joko paljon höyryä tuottavan tai vaihtoehtoisesti maun paremmin esille tuovan atomisaattorin, tai jonkin monista kompromissisaattoreista.

Atomisaattorista riippuen Silver bulletiin käyvät lähes kaikki nikotiinipatruunat ja hylsyt. Silver bullettia on myös mahdollista modata, ja laitteella onkin mahdollista tuottaa 6 voltin paristolla valtavat vesipiippuhöyryt. Riskinä on tosin ylikuumentumisen ja atomisaattorin rikkoutumisen mahdollisuus jolloin bulletilla on pakko pitää pitkähköjä taukoja vaurioiden ehkäisemiseksi.

Silver Bullet on kovin kömpelö, mutta takuuvarma tupakkakoppien keskustelunherättäjä. Huomiota laitteella saakin jopa liiaksi asti. Normaalilla, 3 voltin ladattavalla paristolla ei höyryä tule esimerkiksi Njoy-savuketta enempää, mutta laitteen ehdoton vahvuus onkin sen huippupitkä akkukesto. Yhdellä ladattavalla paristolla voi huoletta höyrytellä parikin päivää. Silver bullet onkin loistolaite varsinkin ketjuhöyryttelijöille.

Silver bulletin emo-osa maksaa noin 70 euroa, jonka lisäksi tulee ostaa atomisaattori, ladattavat paristot, e-nestetettä sekä tyhjiä patruunoita. Hintaa yhteensä tulee noin 120-130 euroa.


Sähkötupakan maahantuonnin laillisuudesta ristiriitaisia tietoja

Sähkötupakointi ei Suomessa sinänsä laitonta ole, mutta tupakoinnin vähentäminen tai korvaaminen laitteella on tehty hyvin hankalaksi. Suomessa ainoita hyväksyttäviä laitteeseen sopivia patruuneita ovat nikotiinittomat sellaiset joita saa tilata netistä ja myydä. Mutta oikeasti nikotiiniton tupakka menee täysin samaan sarjaan kofeiinittoman kahvin ja alkoholittoman oluen kanssa. Tuotteen varsinainen tarkoitus ja nautinton jäävät saamatta. Joten sähkötupakointi, joka on tavallista tupakointia moninkertaisesti terveellisempää, on tehty Suomessa mahdottomaksi.

Voi vaan miettiä ja kummeksua tätä holhouksen määrää. Miksi tuote, josta ei ole nikotiinin lisäksi havaittu muuta haittaa on kielletty ja niitä, jotka ovat patruunoita Suomeen tilanneet, joutunevat vastaamaan teoistaan oikeudessa. Kuka tässä on uhri? Käyttäjä itse?

Viime aikoina on tullut esiin ristiriitaisia tietoja mahantuonnista. Tullin mukaan kaikki lähetykset pysäytetään ja tilaajat haastetaan oikeuteen, mutta monet ovat onnistuneet ongelmitta tilaamaan näitä patruunoita. Allekirjoittanut on tilannut nimeltä mainitsemattomasti maasta sähköisiä sikareita, jotka ovat lemppareitani, ja aina on paketti tullut kotiovelle asti.

Tämän pelleilyn olisi jo aika loppua. Antakaa ihmisten nauttia niitä aineita joita haluavat, koska se ei ole kenenkään muun asia mitä ihminen kehoonsa pistää.


Olisivatko sikarit sopiva tuote tupakoinnin vähentämiseen?

Vaikka tupakoinnista olisi mitä mieltä tahansa, ei kukaan voi kiistää sikareiden hienoutta. Oli kyseessä sitten kuubalainen, dominikaaninen tai meksikolainen sikari, liittyy tuprutteluhetkeen aina oleellisesti perinteisyys, glamouri sekä käsityön arvostus; meneehän sikarin tekemiseen käsityönä tovi jos toinenkin. Sikari sopii niin hienostuneille herrasmiehille kuten Sigmund Freud tai karskeille miehille kuten Arnorld Schwarzenegger. Vaikka sikarit ovat tupakkatuotteita, on niiden sanottu olevan terveellisempiä kuin savukkeiden, sillä sikarin savuja ei vedetä keuhkoihin asti, ja voidaan myös ajatella ettei sikareita tule poltettua yhtä paljon kuin tupakkaa niiden kalleutensa ja aikaa vievän polttonsa takia. Sikaria poltettaessa ei tulekaan olle kiire, sillä polttamisen kuuluu olla nautinnollinen hetki, johon kuluu aikaa puolesta tunnista tuntiin, normaalia suuremmissa sikareissa, kuten Churchillissa jopa kahdesta kolmeen tuntia. Sikarista voi löytääkin monia mielenkiintoisia makuvivahteita, ja erilaisia makuyhdistelmiä löytää polttelun aikana loputtomasti.

Mutta auttaako sikari tupakanhimoon? Kyse on ennen kaikkea asennoitumisesta. Vaikka on pikkusikareita, niin varsinaisia “pikasikareita” ei ole olemassa. Jopa pikkusikarin polttaminen talvella ulkona voi olla melkoisen tuskaista. Sikarin voikin olla hyvä tapa palkita itsensä siitä, että on pysynyt tupakkalakossa. Yksi sikari sillon tällöin ei vaikuta terveyteen juuri ollenkaan. Parhaimmillaan hyvä havannalainen voi olla loistava stressinpoistaja.


Nyt loppui sähkötupakointi Suomessa

Tätä olen odottanut jo muutaman vuoden. Niin edistyksellinen tuote kuin sähkötupakka onkin, piti sen käyttö sitten tehdä Suomessa mahdottomaksi. Sähkötupakan sisältämät nikotiiniampullit on määritelty lääketuotteeksi, koska ne sisältävät lääkeainetta nimeltä nikotiini. Tulli, joka on katsonut hyvästä syystä sormien läpi jo pidemmän aikaa sitä, kun ihmiset ovat tilanneet omiin sähkösavukkeisiin nikotiiniampulleita ulkomailta (koska Suomessa niitä ei myydä saa), on nyt käynnistänyt rikostutkinnat kymmenistä ihmisistä, jotka ovat tilanneet ampulleja ulkomailta. Yleisimmät maat, josta ampulleja tilataan ovat Iso-britannia ja Alankomaat. Holhouksen oli siis alettava jossain vaiheessa, ja nyt se sitten tapahtui. Jo on kumma ettei ihminen saa myrkyttää omaa kehotaan millä tuotteella vain haluaa. Varsinkin kun kysymyksessä on tupakalle paras vaihtoehto, ja selvästi haitattomampi sellainen. Tupakka sisältää vaikka kuinka paljon karsinogeenejä ja muita myrkyllisiä aineita, ja nikotiiniampullit vain yhden, nikotiinin, jonka haitallisuudesta, tai hyödyistä ei ole kiistatonta näyttöä suuntaan tai toiseen. Kysynkin, voidaanko tämä holhous jo lopettaa 2010-luvun Suomessa, ja antaa ihmisten tehdä sitä, minkä itselleen parhaaksi katsovat?


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.